Kuka?

Moikka vaan, olen Emma. Piirtäminen ja maalaaminen on ollut iso osa elämää lapsesta saakka. Ujona nuorena olin aika paljon kotona nenä kiinni paperissa ja opettelin piirtämään mallista lehtien julkkiksia, Sormusten herran näyttelijät oli kova juttu. Sittemmin löysin öljy- sekä akryylimaalit ja jotenkin maalaamisesta muodostui sellainen oma tapa olla. Olen itseoppinut, lukuunottamatta kansanopiston kuvataideopintoja.
Suuri inspiraation lähde on metsä ja sen eläimet. Rakastan liikkua luonnossa ja mykistyn aina sen kauneudesta. Luonnossa on aivan älyttömästi nähtävää! On, paitsi kauniita maisemia, myös pienen pieniä sammalia, jäkäliä, erimuotoisia lehtiä, puiden kaarnaa… ja kaikenlaisia värejä. Metsässä kävellessä otan kuvia, joihin palaan maalatessa. Tykkään lisätä tauluihin myös hiukan satumaailmaa ja mystiikkaa.
Toivon, että maalauksiani katsoessa mieli lepää ja, että ne imaisevat katsojansa omaan maailmaansa.
Syksyllä 2025 aloin pitämään ohjattuja maalaustuokioita, olin haaveillut sellaisista jo jonkin aikaa. Moni tulee maalaamaan hieman pelonsekaisin ajatuksin sanoen ettei osaa yhtään maalata. On niiiiiiin hienoa huomata, miten jännitys illan edetessä hälvenee, hartiat laskee, ajantaju katoaa ja kuulen monien sanovan ”tämähän on kivaa!”. 🧡